Digitaalisessa työnvälityksessä kohtaavat osaajat ja osaamistarpeet


Työelämän murros ja siirtyminen projektimaisempaan työn tekemiseen edellyttävät uusia, tehokkaampia keinoja löytää työlle sopivat tekijät, vieläpä oikealla hetkellä. Yhteistyössä VTT:n kanssa Codemenin tavoitteena on ollut luoda digitaalisen alustan avulla asiantuntijoiden työnvälitykseen tuottavampi, toimialariippumaton ja skaalautuva toimintamalli, joka mahdollistaa myös kansainvälisen liiketoiminnan. Kehitetty alusta kantaa nimeä Caléo.

Asiantuntijatyötä tehdään useassa yrityksessä samanaikaisesti ja tulevaisuudessa yritysten on mahdollista jakaa työntekijöitä keskenään entistä ketterämmin. Jo nyt Suomessa mm. kielenkääntäjät, graafiset suunnittelijat sekä ohjelmistokehittäjät löytävät projektiluontoisia työtehtäviä digitaalisen työnvälityksen kautta. Tyypillisiä käyttäjiä ovat alle 30-vuotiaat koulutetut kaupunkilaiset, jotka pitävät yrittäjyyttä palkkatyötä sopivampana ja joustavampana tapana työllistyä.

Tekoäly etsii oikeat osaajat

Avaamalla omia rajapintoja ja tuomalla omaa osaamistamme sekä verkostojamme kumppaneiden ja asiakkaiden ulottuville, mahdollistamme vuorovaikutteisen asiantuntijoiden välitysprosessin. Tavoitteena on saada prosessista oppiva ja käyttäjää tukeva tekoälyn avulla:

  • Älykäs CV huolehtii konsultin osaamiskuvauksen ajantasaisuudesta ja auttaa käyttämään asiakkaiden termistöä osaamisen kuvaamisessa ilman avainsanoilla kikkailua.
  • Osaamis- ja koulutustarpeiden ennakointiin yhdistetään asiakaskyselyjen ja ulkoisten lähteiden dataa. Jatkossa tarjotaan koulutusmahdollisuuksia myös kumppaneiden kanssa.
  • Tekoälyratkaisu parantaa käyttäjien välistä kommunikaatiota asiantuntijatyön välittämisen prosesseissa mm. parantamalla osaamismäärittelyjen vertailua.
  • Optimaalisen tiimin kokoamiseksi käytetään ohjaamattomaan oppimiseen perustuvia visuaalisia neuroverkkomenetelmiä.

Parhaimmillaan tekoälyratkaisu ymmärtää asioiden yhteyksiä ja osaajan sopivuuden tehtävään ilman tiettyjen avainsanojen käyttöä. Se myös auttaa asiakasta tarpeidensa määrittelyssä parhaan mahdollisen projektitiimin löytämiseksi. Caléo-alustan ja tekoälyn avulla kohtaaminen tehdään mahdollisimman helpoksi sekä osaajalle että osaamista etsivälle. Niinpä oikean yhdistelmän löytäminen onnistuu parissa minuutissa. Caléon pilotointivaihe alkaa keväällä 2019.

 

Katri Valkokari

VTT Research Manager
katri.valkokari(at)vtt.fi

Juha Karjalainen

Toimitusjohtaja
juha.karjalainen(at)codemen.fi

Kirjoittaja:

Juha Karjalainen

Juha Karjalainen

juha.karjalainen@codemen.fi

Kiinnostuitko?

Ota yhteyttä

  • This field is for validation purposes and should be left unchanged.

Ohjelmistokehityksen kuulumiset suoraan sähköpostiisi!

  • This field is for validation purposes and should be left unchanged.