Asiantuntija kannattaa

Edellisessä blogissa esiteltiin Codemenin toimintatapaa it-osaajien toimeksiantoja haarukoitaessa. Esittelen nyt viisi vastausta kysymykseen ”miksi kannattaa olla/hankkia asiantuntija” pöydän molemmilta puolilta pohdittuna.

1. Laaja näkemys ja kokemus

Olen työskennellyt urani aikana eri rooleissa erilaisissa projekteissa. Mukaan on mahtunut kaikenlaista aina ohjelmistokehittäjän pestistä projektipäällikköön tai tiiminvetäjään. Toimeksiantoja on tullut puolustushallinnosta, kuntasektorilta, finanssipuolelta ja startup-maailmasta. Vaikka kokemusta on kertynyt melko laaja-alaisesti, ansioluettelon valossa olen kuitenkin ollut viimeisen 20 vuoden aikana kahden työnantajan palveluksessa. Tässä tiivistyy asiantuntijana toimimisen ydinhyöty, eli pääsee niin sanotusti näkemään ja kokemaan maailmaa eri kanteilta, ilman työpaikan vaihtamisesta koituvaa vaivaa. Asiantuntijan kokemuksesta ja näkökulmista hyötyy luonnollisesti myös aina asiakas.

2. Asiantuntija on tarkkuustyökalu

Edelliseen kohtaan ja asiantuntijalle kertyneeseen kattavaan kokemukseen liittyy asiantuntijabisneksen toinen kulmakivi. Codemenin kaltaisissa asiantuntijayrityksissä osataan huomioida sekä asiantuntijan että asiakasyritysten intressit. Selvemmin ilmaistuna asiantuntija pystytään siis valikoimaan osaamispaletin ja kiinnostuksenkohteiden mukaisia toimeksiantoja, ja vastaavasti asiakkaille pystytään osoittamaan asiantuntijat, joilta löytyy vaaditun osaamisen lisäksi myös muita lisäarvoa tuottavia taitoja.

Laajalla osaamisella varustettu asiantuntija onkin usein ongelmanratkaisun älyohjus. Asiantuntija on organisaation ulkopuolelta palkattu lisäresurssi, joka tekee sovitun työn ja siirtyy seuraavan haasteen pariin.

3. Aina oikea mitoitus

Omalla kohdallani projektien kesto on mitattu lähes aina vuosissa, mutta joidenkin kollegoideni kohdalla saatetaan puhua kuukausista. Pidemmissä projekteissa aihealueeseen pääsee pureutumaan paremmin mikä on ollut itselle mielekästä. Toisaalta lyhyemmissä projekteissa pääsee uuden äärelle ja esimerkiksi omaa osaamisaluetta pääsee laajentamaan.

Oli projektin laajuus mikä tahansa, asiantuntija saa aina määrämittaisen resurssin. It-alalla työmäärän ennustaminen kehitys-, testaus-, toteutus- ja seurantajaksoineen ei ole aina helppoa, joten konsultti on joustava valinta.

4. Asiantuntija joustaa

Joustavuus mahdollistaa myös mutkattoman henkilöstömuutoksen, jos homma ei toimikaan suuntaan tai toiseen. Asiantuntijatyö on henkilökemioiltaan herkkä ala, ja osaamisen lisäksi vaakakupissa painaa myös sopeutumiskyky. Codemenin toimintatapaan kuuluu aina takuu siitä, että tilalle etsitään tarvittaessa korvaava asiantuntija. On kaikkien etu, kun oikea tekijä saadaan ohjattua oikean ongelman kimppuun.

5. Koko talo yhden asiantuntijan hinnalla

Kun palkkaa asiantuntijan, tulee samalla valjastaneeksi koko talon osaamisen käyttöönsä. Itsekin päädyn usein kysymään Codemen-kollegan neuvoa tai mielipidettä, vaikka varsinainen työpisteeni sijaitseekin asiakkaan tiloissa. Asiantuntijahommissa yksittäinen resurssi on arvoltaan enemmän kuin yksi.

 
 
Timo Hartikainen

Johtava konsultti, Codemen Oy